
Elämää maaseudulla kirjoittajat: Pekka
Liisa
Ethän kopioi kuvia ja tekstejä!
matkablogin osoite: www.metkumatka.vuodatus.net/
Kevät on ja piha ihan sula lumesta, eikä lunta juuri missään enää näy, tosin säätiedotuksessa ennustettiin viikonlopulle huonoa säätä jopa räntäsadetta. Lämpöasteita mittari näyttää nyt +8,5. Piha olisi haravoimiskunnossa, eilen pikkuisen jo kokeilin iltasella. Tänään olisi tarkoitus vähän enemmän ahkeroida, tuulikin on hyvin vähäinen nyt. Olen yksin kotona, Pekka lähti eilen koulutukseen Tampereelle ja tulee vasta huomenna takaisin. Olisin lähtenyt mukaan, mutta Laku-kissamme on leikattu kaulalta ja sitä pitää seurata. Lakulle ilmestyi lyhyen ajan sisällä aika iso patti kaulalle ja e-lääkäri totesi, että se on parasta leikata ja tutkia. Parin viikon päästä tulevat tutkimusvastaukset. Huomenna menemme poistattamaan tikit n. 10 cm haavasta. Laku on ottanut haaverinsa aika rauhallisesti. Hoitoystävällinen on myös ollut; suihkuttelut, kääreiden laitot ja tabl annot ovat menneet suht rauhallisesti. Silmää on pitänyt myös huuhdella ja laittaa siihen silmätippoja, silmän kuivuuden vuoksi. Silmä ei näytä ihan normaalilta haavan puolella.
Olen raivannut pihan ääreltä risukoita ja niissä riittää työtä, tänään täytyy sitäkin hommaa haravoimisen lisäksi jatkaa. Kukkapenkeistä on nousemassa krookuksia esille ja jotain muita perennoja. Kukantaimien kasvatus on myös hyvällä mallilla. Vielä pitäisi perunoita laittaa esikasvatukseen, kartonkipurkkeja sitä varten on jo riittävästi kerätty, pitäisi vaan päättää millaisia perunoita laitetaan kasvamaan. (Liisa)
Lämpöasteita ja räystäältä tippuvaa vettä, pilvistä taivaankantta ja paljasta maanpintaa näkyvissä meidän keittiön ikkunan ääressä. Lumi alkaa pikkuhiljaa sulaamaan ja maata tulla näkyviin. Kukansiemeniä olen jo istuttanut taimiastioihin. Tulevalle kesälle olen ajatellut istuttaa väriltään lämminsävyisiä kukkasia. Enteileeköhän se lämmintä kesää tulevaksi. Onhan niitä lämpymiä kesiä ollut montaa peräkkäin. Minusta tuntuu, että meidän pihalla on paistanut useimmin aurinko kuin ollut pilvisää. Ehkä se vain tuntuu siltä kun yleensä aurinkoisella säällä mielellään on ulkosalla puuhailemassa. On kyllä ihanaa kun tulee kesä vaikka se tietääkin taas paljon pihahommien tekoa. Kesä ja luonto yleensä voimaannuttavat ihmistä. Kisut ovat olleet innoissaan kesän tulosta ja ralli ulkona on käynyt tiuhaan. Lakua on rajoittanut se, että sillä on ollut jotain pientä vaivaa eikä sen takia olla sitä ulos välillä päästetty. Viime viikolla käytettiin sitä eläinlääkärillä ja siellä tutkittiin ja otettiin verikokeita sekä laitettiin pari pistosta, antibioottia ja kortisonia. Lakulla on tullut outo patti kaulanseudulle, mutta vaikuttaisi että se on alkanut pienentymään, ehkä pistokset auttoivat. Eilen kävimme vuokraamassa pari leffaa ja niitä sitten ilta katseltiin. Toinen leffoista oli norjalainen 'Headhunters', yllätyin positiivisesti, hyvin tehty leffa. Pekkakin oli tyytyväinen kun oli aiheesta lukenut myös kirjan aiemmin. Useinmiten leffat ovat paljon huonompia kuin ne kirjat joihin ne perustuu. (Liisa)
Aurinkoista aamua lämpöasteineen, tänään täytyy käydä ulkoilemassa. Eiliset lumentiputukset katolta saatiin hoidettua kahteen pekkaan
. Blogin vierailukäynnit on saavuttanut luvun 5555, se piti ihan laittaa tänne ylös kun luku on niin jännä
, kiitos vierailijat! (Liisa)
Viikko on ollut aurinkoinen ja työntäyteinen. Olen ollut sairaslomalla pienen paiseen vuoksi mutta nyt ollaan jo paranemaan päin. Liisa oli Helsingissä sukuloimassa ja olin yksin kissojen kanssa kotona. Hiihtolomaviikolla oli paljon töitä kun kolme kolleegaa oli lomalla ja jouduin heitä tuuraamaan. Tänään on ollut suojasää, lämmintä lähes 5 astetta ja pesin autonkin aamulla. Kävimme kävelyllä ja juuri kun menimme autotallin ohi, lumet tippuivat ryminällä katolta. Oli kova työ lapioida käytävä puhtaaksi lumesta. (Pekka)
Kuukausi sitten viimeksi täällä, nyt ollaan jo lomallakin ehditty käydä ja 50-v. vuotispäivää viettää. Olimme 19. 1. - 4.2.2012 kaukomatkoilla. Lensimme Hesasta ensin Nykiin jossa olimme kolme yötä ja sieltä Floridaan jossa yövyimme yhden yön. Seuraavana aamuna lähdimme risteilemään Karibialle 12 vuorokaudeksi. Vierailimme risteilyn aikana kuudessa eri maassa (Meksiko, Belize, Costa Rica, Panama, Kolumbia ja Cayman). Aurinkoa riitti ja ihokin ehti palaa, mutta ei onneksi pahasti. Meri oli kaunis turkoosin eri sävyineen, uimassa kävimme parilla saarella. Nykissä vierailimme Empire State Buildingissa, YK:ssa sekä kansallismuseossa. Hotelli jossa yövyimme sijaitsi Broadwayllä Times Squarella siis ihan keskustassa, valomainokset vilkkuivat kaikkialla. Sää vaihteli oli sekä aurinkoista että lumisadetta pakkasta -5 - -10. Floridassa oli lämmintä reilu +25, hotelli jossa yövyimme sijaitsi ihan meren rannalla, huoneestamme oli upea näkymä merelle. Uimassa siellä emme ehtineet käydä (paitsi mä kävin hotellin altaalla aamu-uinnilla). Meressä kävin vaan kastelemassa varpaitani. Aikaa oli aika niukasti. Laiva jolla risteilimme oli n. 300 m pitkä ja 15. kerroksinen. Meidän parvekkeellinen hytti sijaitsi 6. kerroksessa laivan etuosassa. Laivan sisustus oli silmiä hivelevän kaunis ja tyylikäs, myös hytit olivat kauniit ja siistit. Ohjelmaa laivalla oli paljon, joka ilta teatteriesitys. Myös muualla oli ohjelmaa tanssikursseja, musiikkiesityksiä, orkestereita, pelejä (15. kerroksen kannella oli nurmikenttä jossa oli pieni golfrata sekä siellä pelattiin mm. boccea, krokettia ja muita vastaavia pelejä. Ruoka laivalla oli hyvää ja sitä oli runsaasti. Emme juuri lihoneet matkalla, koska ei jaksanut syödä niin runsaasti kun sitä ruokaa oli niin paljon tarjolla kaiken aikaa. Ja myös retkillä maissa kulutimme varmasti aika paljon kun liikuimme paikasta toiseen katsellen eri nähtävyyksiä, kävimme mm. sademetsässä, luostarissa, kilpikonnafarmilla. Suosittelen ehdottomasti tuollaista matkaa, risteily on mitä mainioin keino matkustaa ja vierailla eri maissa, hotelli kulkee mukana, se on niin helppoa. Matka kaikkinensa oli onnistunut ja erittäin mahtava kokemus. Matkaseurueemme väki ja matkaoppaamme olivat todella mukavia. (Liisa)
Talven taika on jo vihdoinkin tullut esille lumet peittävät maata ja kauniisti somistavat puita
. Lumitöitä ollaan tehty jo monta kertaa, lähes päivittäin. Kevyttä pakkaslunta kolaa lystikseen. Eilen kävimme kävelylenkillä, liukkautta on ajoteillä ja minulla olikin sauvat mukana jotta saan paremmin otteen jäiseen tiehen. Loppiaisena kävimme elokuvissa katsomassa Stieg Larssonin kirjaan perustuvan uutusleffan Millenium-trilogiasta. Katsomamme leffa oli amerikkalaisversio ja eilen telkusta tuli samainen aihe ruotsalaisena versiona, laitoimme sen tallennukseen ja katselemme sen sitten myöhemmin. Jouluksi saimme lahjaksi elokuvalippuja joten nyt on syytä taas käydä leffoja katselemassa ja mikäpäs siinä, tykätään molemmat elokuvista, kiitos lahjoittajille
. Seuraava leffa on kenties uusin Mission Impossible; jota jo mainostettiin elokuvissa ennen leffan alkua, jossain välissä siinä vilahti Samuli Edelmann'kin, ihan Samulin takiakin pitää se leffa nähdä.
Tänään olisi ohjelmassa kenties vähän ulkoilua, jos ehditään. Ensin täytyisi maalata toiseen kertaan, eilen aloittamani, kissojen pahvilaatikoista tehty boksi, siinä on kaksi kerrosta. Väriksi valitsin lämpymän keltaisen. Olemme olleet karppidieetillä, Pekka osaa tehdä karppiruokia paremmin kuin minä, ja ne ovat olleet tosi hyviä! Amaryllis kukkii upeasti nyt on neljä kukkaa auki ja toisen varren kukat ovat vasta nupulla. (Liisa)
Vuosi on vaihtunut ja toivottavasti menemme alkanutta vuotta eteenpäin parempaan suuntaan! Uuden vuoden aaton vietimme kotosalla kotoisasti, lämmitimme saunan ja minulle ihan uutena kokemuksena (ja minun ehdotuksesta) otimme lumikylvyt saunomisen lomassa omalla pihallamme. Se oli miellyttävä kokemus, kylmä ei ehtinyt tulla kun pakkasta ei ollut kuin muutama aste. Täällä maaseudulla voi tuollaisenkin hauskan elämyksen toteuttaa kun naapurit ovat niin kaukana etteivät ole näkemässä. Kuvia otimme todisteeksi ja muistoksi.
Kuohuviinipullo korkattiin vähän ennen vuoden vaihtumista ja roihuja ja lyhtyjä sytytettiin pihalle. Raketteja ammuimme muutaman, yksi epäonnistui. Muualta lähinaapureistakin raketteja näytti taivaalle lentävän.
Jouluksi ostamani amaryllis kukkii kauniisti keittiön pöydällä. Tapaninpäivänä meillä oli vieraita Pekan sisko perheineen ja Pekan vanhemmat, nautimme laittamamme aterian ja vietimme aikaa yhdessä. Hauskaa oli ja nauroin niin, että vatsaan sattui kun muistelimme vanhoja hauskoja asioita. Jouluaaton vietimme Pekan vanhempien luona, ilta meni mukavasti; nautimme Pekan äidin loihtiman maukkaan jouluaterian ja availimme joulupaketteja, toivottavasti kaikki olivat lahjoihinsa tyytyväisiä, minä ainakin
(Liisa)